whatsuplogo 040 580 1442

Nopea ja suora yhteys työnantajaan.

Henkilökunta

 

Annika TuomolaAnnika Kaskiluoto on Henkilöstöpoolin HR-päällikkö, jonka työnkuvaan kuuluu rekrytointiprosessien kokonaisvaltainen hoitaminen sekä vuokrahenkilöstön työsuhteen elinkaaren hallintaan liittyvät tehtävät. Lisäksi Annikan vastuualueisiin kuuluvat yrityksen HR-järjestelmän päivitys ja ylläpito sekä henkilöstöhallinnon kehittämiseen liittyvät tehtävät. Annika valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2019. Opinnoissaan hän erikoistui henkilöstöjohtamiseen, jonka lisäksi hän on työskennellyt myös aiemmin HR-alan tehtävissä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.

 

 

Jalmari kuvaJalmari Viima on Henkilöstöpoolin asiakkuuspäällikkö, jonka työnkuvaan kuuluu uusasiakashankinta sekä asiakassuhteiden hoitaminen. Jalmarilla on useamman vuoden kokemus tuotannon johtamisesta. Myynnin ja palveluiden parissa Jalmari on toiminut noin yhdeksän vuotta, jossa asiakaslupaukset ja niiden toteuttamisen tärkeys on tullut tutuksi.

 

 

uusi työntekijäMirva Kiviperä on Henkilöstöpoolin HR-koordinaattori, jonka työnkuvaan kuuluu rekrytointiprosessien kokonaisvaltainen hoitaminen sekä työntekijöistä huolehtiminen koko työsuhteen ajan. Mirva on myös aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin, ylläpitää sekä hankkii uusia asiakassuhteita. Mirvalla on yli 10 vuoden kokemus erikoiskaupan alalta. Ennen kaupan alaa, Mirva on toiminut muutamia vuosia myös ravintola-alan tehtävissä.

 



 

TepsuToimistokoira Tepsu on pitkän työhistoriansa aikana antanut oman panoksensa yli 300 haastattelussa ja yli 500 hallitus- ja johtoryhmäkokouksessa. Tepsun erityisosaamisalueena on ihmisten kohtaaminen ja tunnelman luominen.

 
 
 
 
tiva tiva2 yrittajat 2018 hpl logohenkilostoalaj hetipalkka